Yllätyksettömät videopuhelut

Molemmat voivat tehdä omissa kapseleissaan pullaa, mutta pullaa ei voi jakaa, eikä sen outoa koostumusta voi yhdessä kommentoida. Zoomissa seikkailun mahdollisuus ja jaetuista kokemuksista kumpuava yhteys on hankalaa saavuttaa.

‍

Lennätin, faksi ja puhelin on keksitty ja nyt teknologian kehitys on tuonut meidät videopuheluiden aikakaudelle. Pandemia on helpompi kestää, kun kavereita voi nähdä virtuaalisesti. Saattaa olla, että videopuheluiden välityksellä hengailusta tulee tavallisempaa myös pandemia-ajan jälkeen. Voinkohan ensi vuonna lähettää kaverilleni viestejä Star Warsin hologrammityyliin?

‍

Etätyöt ainakin ovat yleistyneet, ja monille Zoom-kokouksista on tullut arkinen kokousten muoto. Etäkokousten on puhuttu säästävän aikaa ja on alettu pohtia, tarvitseeko kokouksia pitää aina ollenkaan. Monet kuitenkin valittavat viettävänsä kaikki päivät turhissa virtuaalikokouksissa, kun etätyöt pyritään saamaan tuntumaan puuhakkailta.

‍

Useille videopuhelut toimivat jopa kavereiden näkemisessä. Kun ei voida pitää juhlia, pidetään Zoom-illanistujaisia. Jos kaveri asuu toisella puolella kaupunkia ja kävelylle on hankalampaa lähteä, kavereille soitellaan usein videopuheluita. Olisiko tällainen viestintäkulttuuri kätevä eristyksen jälkeenkin? Kaikilla tuntuu olevan niin kiireistä nykyään opintojen, duunien, harrastusten ja järjestötoiminnan keskellä, että varsinkin kaveriporukan kanssa aikataulujen sovittaminen on joskus hankalaa. Mitä jos siis vain pitäisimme tulevaisuudessa kaikki tapaamiset kavereidenkin kanssa netin välityksellä? Saattaa olla, että olemme menossa sitä kohti.

‍

Mikä siis tekee ystävien näkemisestä videopuhelun välityksellä erilaista kuin samassa tilassa olemisesta? Käytännössä ystävän kanssa voi silti jutella ja hänet voi nähdä. Voidaan pelata pelejä, juoda pari bisseä, mutta jotain puuttuu. Kuten Emilia Kolari sanoo Helsingin Sanomien kolumnissaan (4.5.20) ”Ihmisenä oloon kuuluu se, että haluaa olla oikeasti lähellä toista. Ilmeet, eleet ja kosketus ovat tärkeä osa viestintää. Kaverista ikävöi eniten kokonaista persoonaa, jonka mehukkaasti alkanut juttu ei katkea kaatuvaan nettiyhteyteen”. Virtuaalisesti näkeminen ei vain yksinkertaisesti ole sama asia kuin “livenä” kohtaaminen.

‍

Ystävän kanssa ei videopuhelun välityksellä voi jakaa kokemuksia samalla tavalla. Molemmat voivat tehdä omissa kapseleissaan pullaa, mutta pullaa ei voi jakaa, eikä sen outoa koostumusta voi yhdessä kommentoida. Zoomissa seikkailun mahdollisuus ja jaetuista kokemuksista kumpuava yhteys on hankalaa saavuttaa. Läsnäolo ei videopuheluissa ole yhtä vahvaa, ja silmiin katsominen on hankalaa. Lisäksi keskittyminen ruutuun herpaantuu helpommin, videopuhelun aikana tekee mieli häärätä jotain muuta samalla.

‍

Zoomin ongelma on sen ennustettavuus. Ystävän kanssa matkalla kahvilaan saattaisimme nähdä vaikka ryöstön. Koskaan ei voi tietää, mitä tulee tapahtumaan, sillä spontaaneja valintoja voi tehdä rajattomasti. Zoomissa spontaaneja seikkailuja syntyy vähemmän – tai sitten vain käytän sitä väärin.

‍

On nostettu esiin, että uudenlainen maailma on mahdollinen kriisin seurauksena, ja että järjestelmämme kaipaa selkeästi muutosta. Voimme vaikuttaa siihen, mihin suuntaan haluamme kehityksen menevän. En halua, että videopuheluista tulee pysyvästi se kovan onnen “uusi normaali”. Enkä ainakaan halua, että Zoom korvaa oikean kanssakäymisen. Tämän kriisin myötä uskon yhä vahvemmin, että sitä ei halua kukaan muukaan.