Isoisä

Isoisä odotti meitä laiturilla, kun ajoimme moottoriveneellä saareen. Saari oli Fafan oma, eikä siellä asunut muita kuin hän. Vaikka meidän kotoa pääsi saareen nopeasti, kävimme siellä tavallisesti vain pari kertaa kesässä. Tänä keväänä olimme kuitenkin ajaneet sinne melkein joka viikko.

‍

Meillä oli aikaa käydä saaressa, koska äiti ja isä olivat koko ajan kotona. Minä en saanut mennä kouluun, eikä viikonloppuisinkaan voinut tehdä oikein mitään. Isä sulkeutui päivisin makuuhuoneeseen, äiti istui tietokoneensa kanssa olohuoneessa ja minä laskin matematiikkaa ja tein kirjoitustehtäviä keittiössä. Aluksi oli kivaa, kun sai nukkua vähän pidempään, mutta sitten alkoi tuntua kurjalta, ettei saanut nähdä kavereita ollenkaan.

‍

Saareen me menimme yleensä lauantaisin. Veimme Fafalle ruokaa, vettä ja bensaa, koska hän ei saanut käydä mantereella kaupassa. Joskus äiti pakkasi mukaan myös kirjoja ja minä laitoin laukkuun sarjakuviani. En ollut varma lukiko isoisä sarjakuvia, mutta äiti sanoi, että Fafa varmasti ilahtuisi joka tapauksessa.

‍

Me emme saaneet halata isoisää, eikä kukaan meistä käynyt sisällä hänen talossaan. Söimme eväitä aina niin, että me kolme istuimme laiturilla ja isoisä joi kahvia omasta kupistaan isolla kivellä rannan puolella. Isoisä kertoi, millaisia kaloja oli saanut viikolla ja me kerroimme, mitä me olimme tehneet. Minä kerroin koulutehtävistä ja äiti kertoi lukemistaan kirjoista, kokeilemistaan uusista ruoista tai istuttamistaan kasveista. Isä ei yleensä kertonut mitään, koska häntä kiukutti olla isoisän saaressa.

‍

Minä kuulin yhtenä iltana kotona, kun isä sanoi äidille, että hän ei olisi jaksanut ajaa saareen joka viikko. Äiti vastasi, että hän voisi mennä kahdestaan minun kanssani seuraavana viikonloppuna ja isä totesi siihen, että sehän olisi toki yksi vaihtoehto. Kuitenkin isä sitten lauantaina istui veneessä ja mökötti laiturilla Fafalle niin kuin ennenkin.

‍

Samalla kun söin voileipää laiturilla, isoisä kertoi, että saaressa oli käynyt viikolla retkeilijöitä. He olivat juuri aloittaneet veneilyharrastuksen, koska heillä ei ollut muutakaan tekemistä, ja päätyneet Fafan laiturille eväsretkelle. Fafa oli juonut kahvia ja viettänyt oikein mukavan iltapäivän heidän kanssaan.

‍

Isä suuttui, kun kuuli retkeilijöistä ja sanoi isoisälle, ettei toisten saarelle saanut noin vaan leiriytyä varsinkaan tällaisina aikoina, kun kaikkien olisi pitänyt pysyä kodeissaan. Fafa naurahti ja kysyi, että pitäisikö hänen käskeä meidätkin takaisin veneeseen, kun kerran olimme lounaalla toisten laiturilla. Isää ei naurattanut yhtään ja hän sanoin hyvin vakavana, ettei sellainen vastuuton retkeily ollut lainkaan naurun asia ja että hän kyllä tekisi asialle jotain. Äiti hymyili isoisälle ja totesi, että siitä isoisän ei ainakaan tarvinnut olla huolissaan.

‍

‍

Seuraavana viikonloppuna isä kantoi veneeseen erilaisia lautoja, valtavan ison puulevyn ja työkaluja. Äiti seisoi laiturilla kädet puuskassa, eikä sanonut mitään. Minä heittelin laiturilta löytyviä kiviä ja puunpalasia veteen ja mietin, olinko varmasti muistanut pakata sarjakuvat mukaan.

‍

Isoisä seisoi taas laiturilla ja vilkutti meille, kun lähestyimme saarta. Äiti sitoi veneen kiinni ja isä alkoi nostella tavaroita maihin.

”Joko te muutatte tänne?” isoisä kysyi.

”Ei sentään”, sanoi äiti.

”Siinä tapauksessa minun täytynee huolestua”, tuumi isoisä.

‍

Koska isä halusi olla laiturilla rauhassa, minä ja äiti menimme Fafan kanssa rannalle syömään eväitä. Fafalla oli taas oma kahvikuppi, mutta äiti tarjosi hänelle edellisenä päivänä leipomaamme kakkua, vaikka isä oli sanonut, että sellaiseen liittyi aina riskejä. Minä kerroin, että olin saanut matematiikan kotikokeessa melkein kaikki tehtävät oikein ja isoisä sanoi, että hän oli lukenut kaikki tuomani sarjakuvat.

Laiturilla isä kiinnitti laudanpätkiä toisiinsa uudella sinisellä porakoneella. Välillä hän sahasi jotain lautaa lyhyemmäksi ja murahteli, kun ruuveja tippui veteen laiturin raoista. Lopulta isä nosti suuren puulevyn pisimmän laudan varassa korkealle ilmaan ja otti sitten muutaman askeleen taaksepäin ihastellakseen rakennelmaansa. Minä menin laiturille katsomaan ja näin, että punaiseksi maalatussa puulevyssä luki isoilla kirjaimilla ”KARANTEENISAARI. PÄÄSY KIELLETTY!”. Juoksin heti kertomaan äidille ja Fafalle tekstistä, koska kirjoitus näkyi vain merelle päin. Äiti ja isoisä vilkaisivat toisiaan ja heitä hymyilytti.

‍

Isä huusi laiturilta, että meidän täytyisi lähteä kotiin päivälliselle ja niin me pakkasimme työkalut veneeseen ja lähdimme ajelemaan poispäin saaresta. Katsoin veneestä, miten Fafa meni ensin venevajaan ja käveli sitten laiturille. En erottanut tarkasti mitä hän teki, mutta hetken päästä näin, miten isän tekemä iso punainen kyltti kaatui molskahtaen mereen. Käännyin ja huusin isää, mutta hän ei kuullut minua veneen moottorin yli. Äitikin katseli isoisän saarta ja nauroi. Ennen kuin ehdin huutaa isälle uudestaan, äiti katsoi minua ja nosti etusormen suunsa eteen sen merkiksi, etten saanut häiritä isää.

Kirjoittaja on musiikkitieteen opiskelija Helsingin yliopistosta